Jaakobin kirje, luku 2
luotu 20.2.2010 klo 12:21
muokattu 18.6.2010 klo 21:11
Sisällys
| 14–26 | Ei tekoja, ei uskoa |
| Mutta millaista uskoa... | |
| ... ja millaisia tekoja? | |
| Vastaväite: vääränlaistako uskoa? |
Ei tekoja, ei uskoa
Jaakobin sanat hämmentävät erityisesti protestanttisia kristittyjä, joille Paavalin "uskosta vanhurskauttaminen" on Uuden testamentin kalleimpia aarteita. Ihmisen ei tarvitse tehdä mitään ansaitakseen sen, että hänen syntinsä peitetään ja hänen tilanteensa on Jumalaan nähden kunnossa, koska Jeesus on jo hoitanut maksupuolen. Kuitenkin Jaakob, Herran velipuoli ja Jerusalemin seurakunnan johtaja, näyttää korostavan ihmisen omien tekojen merkitystä. Onko Jaakob asioista eri mieltä kuin Paavali? Ovatko nämä kaksi niin pahasti ristiriidassa keskenään, että meidän on hylättävä toinen – luultavimmin Jaakob?[1]
Mutta millaista uskoa...
Ensiksikin on helppo huomata, että Paavali ja Jaakob tarkoittavat eri asioita puhuessaan uskosta.[2]
Paavalille usko, joka vanhurskauttaa ihmisen, on lujaa luottamusta Jumalaan (Room. 4:17–22). Ottaessaan uskon esikuvaksi Aabrahamin apostoli korostaa, että keskeinen elementti oli usko kuolleiden eläviksi tekemiseen, kuten kristityilläkin. Kristityn tuntomerkki on usko siihen, että Jumala on herättänyt Jeesuksen kuolleista (Room. 4:23–25). Tätä samaa uskoa ilmensi jo Aabraham luottaessaan siihen, että Jumala voi antaa hänelle ja Saaralle perillisen, uuden elämän lahjan, vaikka he olivat jo lisääntymiskyvyttömiä ja tässä mielessä "kuolleita".[3] Vanhurskaaksi tekevä usko ei siis ole ympäripyöreää, vaan koko elämän ripustamista Jumalan lupauksen varaan.
Jaakob taas puhuu pelkästä yleisuskonnollisesta vakaumuksesta ("Jumala on yksi"). Hän toteaa, että demonitkin "uskovat" tällä tavoin. Tietäväthän he varsin hyvin, millainen Jumala on, mutteivät siitä huolimatta tottele häntä. Jos "usko" on vain mielessä tapahtuvaa totuuslauseen hyväksyntää, mikään ei vakaumuksen tasolla erota sinua ja riivaajaa toisistaan. Mutta ei Aabrahamin usko tällaista ollutkaan – vaan jälleen esikuvallista luottamusta siihen, että Jumala voi herättää kuolleet (Hepr. 11:17–19), ja juuri tuon uskonsa seurauksena hän teki sen, mistä Jaakob häntä kehuu (Jaak. 2:21–23). "Usko", jota Jaakob suomii, on siis vääränlaista ja elotonta uskoa, jollaista Paavalikaan ei olisi hyväksynyt.[4] Miehet eivät ole tukkanuottasilla, vaan pikemminkin yhtä mieltä siitä, millaista pelastava usko on luonteeltaan.
... ja millaisia tekoja?
Toiseksi on huomattava, että teot, joita kumpikin kirjoittaja käsittelee, ovat aivan erilaisia.
Harvat tiedostavat sen seikan, että Paavalin ajan juutalaiset eivät yrittäneet ansaita pelastusta ja suhteen korjaantumista Jumalan kanssa tekemällä hyviä tekoja. Juuri Jumala oli tehnyt aloitteen pelastamalla heidät ja ottamalla heidät liittonsa piiriin täysin ansiotta ja vapaasti. Lain hän oli antanut tuon liiton tunnusmerkiksi. Juutalaiset noudattivat sitä kiitollisuudesta ja osoittaakseen kuuluvansa liittoon, jonka Jumala oli solminut, ja liittokansaan, johon hän oli sitoutunut. "Lain teoista vanhurskaaksi tuleminen" ei tarkoita sitä, että joku voisi omilla ansioillaan saada pelastuksen, vaan sitä, että jonkun oikea asema Jumalan edessä käy ilmi jo tässä ajassa – siten, että hän pitää uskollisesti lain säädökset.[5]
Roomalaiskirjeessään (esim. luvut 2 ja 3) Paavali hyökkää "lain tekoja" vastaan – juuri niitä Tooran osia, joiden tehtävä oli erottaa juutalaiset pakanakansoista.[6] Apostolin sanoma on, että ympärileikkauksen, sapatin ja kosher-säädösten noudattamisvaatimukset eivät auta pakanoita tulemaan kunnon kristityiksi, vaan pikemminkin päinvastoin. Kukaan ei hänen mukaansa voi lakia noudattamalla osoittaa kuuluvansa Jumalan omaan kansaan (Room. 3:20,28), koska tuon kansan todellinen tuntomerkki on usko Jeesukseen ja lojaalius häntä kohtaan.[7] Ympärileikkaus on vanhentunut jäsentunnus; se, millä on väliä, on rakkautena ilmenevä usko (Gal. 5:6), joka ei tosin edelleenkään ansaitse mitään omistajalleen, vaan kirkastaa Kristusta.[8]
Huomaa, ettei Jaakob lainkaan puolustele juutalaisen vanhoja jäsentunnuksia. Hän ei sano: "Mitä hyötyä, veljeni, siitä on, jos joku sanoo itsellään olevan uskon, mutta hänellä ei ole tekoja? Ei kaiketi usko voi häntä pelastaa? Jos joku väittää uskovansa Jeesukseen, muttei ympärileikkauta itseään, työskentelee sapattina tai syö sianlihaa, niin mitä hyötyä siitä on? Samoin uskokin, jos sillä ei ole tekoja, on itsessään kuollut."
Jaakob edellyttää juuri samaa kuin Paavalikin: että usko näkyy käytännössä rakkauden tekoina (Jaak. 2:15–17). Hän puhuu nälissään ja kylmissään olevan veljen auttamisesta ja huomauttaa, että ilman tällaisia tekoja usko on kuollutta. Kun seurakunnan jäsenet ovat valmiita auttamaan toisiaan taloudellisesti, se osoittaa, että he elävät todeksi uutta identiteettiään sisarina ja veljinä[9] – siis aidosti uskovat tulleensa Jeesuksen uudistamiksi ja yhdistämiksi olennoiksi. Aabraham osoitti syvän luottamuksensa ja rakkautensa Jumalaan olemalla valmis uhraamaan poikansa (j. 21), ja Raahab osoitti rakkautensa Jumalan kansaa ja sen lähettiläitä kohtaan pelastamalla heidät (j. 25).
Jälleen kerran kirjoittajat tukevat toisiaan vastustamisen sijasta. Molemmat nojaavat Jeesuksen korostamaan rakkauden kaksoiskäskyyn (Gal. 5:14, Room. 13:9, Jaak. 2:8), mikä osoittaa heidän ajattelevan samalla tavoin.[10] Sekä Paavalin että Jaakobin mukaan todellinen, elävä usko näkyy rakkauden teoissa. Voisi sanoa, että Paavali vastustaa kuolleita tekoja, Tooran rituaalisäädöksiä, joilla juutalaiset yrittävät pönkittää vanhaa erityisasemaansa etnisen Israelin jäseninä. Jaakob taas vastustaa kuollutta uskoa, joka on juuttunut päähän hyvin yleiselle tasolle laskeutumatta sieltä sydämeen.
Ajatus siitä, että ihmisen on teoillaan osoitettava uskonsa todellisuus, ei ole vieras Jeesuksellekaan. Hän päättää vuorisaarnansa sanoihin:
muokattu 18.6.2010 klo 21:11
Vastaväite: vääränlaistako uskoa?
"Yrität sovittaa Paavalin ja Jaakobin käsitykset yhteen sanomalla, että Jaakob puhuu uskosta, joka on jollain tapaa "vääränlaista". Unohdat, että Jaakob itse vertaa uskoa ja tekoja ruumiiseen ja sieluun: niin kuin ruumis ilman henkeä on kuollut, niin myös usko ilman tekoja on kuollut.
Jos usko ilman tekoja on "vääränlaista" tai "olematonta" uskoa, onko hengetön ruumis sitten "vääränlainen ruumis" tai "olematon ruumis"? Eihän toki. Otsikkosi on "ei tekoja, ei uskoa". Analogisesti sinun tulisi sanoa "ei henkeä, ei ruumista", missä ei ole järkeä. Ruumis (ja usko) on siis aivan oikea ja oikeanlainen, mutta henki (ja teot) kateissa.
Jaakobin esittämässä uskossa ei siis ole mitään väärää, ongelma ei ole uskon laatu vaan tekojen puute. Eivätkä teot ole pelkkiä kirkastavia ei-ansiollisia kiitostekoja, vaan vanhurskauttavia tekoja, kuten jakeet 21-24 toistuvasti toteavat."
Tämä katolisen ystäväni esittämä kritiikki on sisäisesti hyvin johdonmukaista ja terävää, mutta minusta se ei sovi tekstiin eikä Raamatun ajatusmaailmaan.
Jaakob siis vertaa kuollutta uskoa kuolleeseen ruumiiseen. Ruumiista puuttuu henki, uskosta puuttuvat teot. Esitin edellä, että usko ilman tekoja on luonteeltaan vääränlaista, Jumalan alkuperäistarkoituksen vastaista uskoa, jossa on jotakin vialla. Vastaväitteenä kysytään, onko ruumis ilman henkeä sitten "vääränlainen ruumis". Raamatun kokonaiskertomusta vasten voimme epäilyksettä vastata, että tietenkin se on sanan samassa merkityksessä vääränlainen!
Kuolema – ensin hengellinen, lopulta myös ruumiillinen – tuli ihmisen osaksi syntiinlankeemuksen (1. Moos. 2:16–17,3:8,19) yhteydessä. Israelin toivo oli, että uudistettuaan luomakunnan Jumala herättäisi hurskaansa uuteen ruumiilliseen elämään (mm. Dan. 12:2). Tuon toivon täyttyminen merkitsi Apostoli Paavalille (2. Kor. 5:2–4) sitä, "ettei meitä enää havaita alastomiksi", ja täyttymys tietenkin löytyy Ilmestyskirjan lopusta (Ilm. 21:4–5), missä kuolema niellään ainiaaksi.
Lienee selvää, että jos kuolema on tunkeilija ja tärvelijä Jumalan alkuperäisessä suunnitelmassa, ruumiin henkiin herättämisen odotus keskeinen elementti Israelin kansan toivossa, pelkän sielun ruumiiton oleskelu Jumalan yhteydessäkin vain alastomuutta ja puolinaista ihmiselämää ja koko kosmoksen lopullinen ilonaihe kuoleman tuhoaminen, niin jokainen kuollut ihmisruumis tässä maailmassa on luonteeltaan ratkaisevasti vääränlainen ruumis – siis Jumalan alkuperäistarkoituksen vastainen ruumis, jossa on jotakin vialla. Mikä on vialla? Se, että ruumis on kuollut, koska siitä puuttuu henki, joka odottelee ylösnousemuksen päivää. Ei henkeä, joten ei oikeanlaista (=elävää) ruumistakaan.
Jos tämä on Jaakobin käyttämä analogia, myös uskossa ilman tekoja on oltava jotakin vialla. Mikä? Se, että usko on kuollutta, koska siitä puuttuvat teot. Ei tekoja, joten ei oikeanlaista (=elävää) uskoakaan.
On siis mielestäni väärin ajatella, että Jaakob tarkoittaisi sanalla "usko" tässä samaa kuin hurskain kristitty, ja että "teot" olisivat erityisiä ansiotekoja, jotka eivät sisälly uskoon. Apostoli antaa tällaiselle ajattelulle kuoliniskun heti katkelman alussa verratessaan (toistamiseen) uskoa vailla tekoja johonkin kuolleeseen:
Jaakob puhuu tyhjistä sanoista. Joku sanoo uskovansa, mutta häneltä puuttuvat teot, joista uskon olemassaolo kävisi ilmi. Joku sanoo köyhälle veljelleen tai sisarelleen hyvän toivotuksen, mutta häneltä puuttuvat teot, joista hyväntahtoisuus kävisi ilmi. Jos sanotte näin, mutta ette toimi sanojenne mukaan, mitä hyötyä siitä on (j. 16)? Jos väitätte uskovanne näin, mutta ette toimi uskonne mukaan, mitä hyötyä "uskostanne" sitten on? "Samoin uskokin, jos sillä ei ole tekoja, on itsessään kuollut." Tämä usko[11] (ἡ πίστις), itsessään viallinen usko, ei voi pelastaa ketään (j. 14). Tämänkaltaista uskoa osoittavat riivaajatkin, jotka tavallasi sanovat, että Jumala on yksi, mutteivät elä tuon totuuden mukaan (j. 19). Osoita apostolille tällaisen uskon olemassaolo ilman tekoja! Miten se olisi mahdollista, kun se sijaitsee vain pääsi sisällä, minne kukaan ei pääse? Jaakob kyllä lupaa pelkillä teoillaankin osoittaa, että niiden takana vaikuttaa usko, jota ilman ei tekojakaan olisi. (Jaak. 2:18).
Minusta on selvää, ettei Jaakob puhu raamatullisessa mielessä esikuvallisesta uskosta ja sano, että sen lisäksi tarvitaan vielä erityisiä, ansiollisia tekojakin. Jos jollakulla on Raamatun tarkoittamaa esikuvallista uskoa, hänellä on myös kaikki tarpeelliset teot. Ne sisältyvät tuohon uskoon – luottamukseen ja lojaaliuteen Jeesusta kohtaan – ja osoittavat hänet vanhurskaaksi.
Viitteet
1) Kalevi Lehtinen (Jumala sinun puolellasi: Evankeliumi Roomalaiskirjeessä, 54-56) tekee tämän huolestuttavan siirron todetessaan: "... Uuden testamentin sanoma kaikille pakanakansoille on, että me pelastumme uskon kautta ilman lain tekoja. Jaakobin julistus oli tarkoitettu juutalaisille, eikä sillä ole samanlaista auktoriteettia meihin pakanakristittyihin." Myös Martti Luther oli siinä käsityksessä, että Jaakobin väitteet ovat koko muuta Raamattua vastaan. Pelkään, että molemmat ovat ymmärtäneet kirjoittajien ajatukset osin väärin. Jaakobin julistus on meille elintärkeä.
2) Stein: A Basic Guide to Interpreting the Bible, 58.
3) Wright: Paul for Everyone: Romans: Chapters 1-8, 78-79.
4) Monissa englanninkielisissä käännöksissä jakeen 14 lopussa oleva määräinen artikkeli käännetäänkin "Can such faith save him?" tai "Can that faith save him?", jolloin näkyy selvemmin, että Jaakobkin ymmärsi mainiosti oikeanlaisen uskon merkityksen pelastumisessa (Stein: A Basic Guide to Interpreting the Bible, 177).
5) Wright: Justification, 71-77.
6) Wright: Justification, 116-117; 197-210.
7) Ks. edellinen lähde, 117; Wright: What Saint Paul Really Said, 125-131.
8) Archer: Encyclopedia of Bible Difficulties, 369.
9) deSilva: Honor, Patronage, Kinship & Purity, 216.
10) Stein: A Basic Guide to Interpreting the Bible, 195.
11) Vrt. viite 4 yllä.
